sunnuntai 18. joulukuuta 2011

Palautusmunat

Kävi sellainen erhe, että luolassa oli hera- ja hamppuproteiini loppu. Säälittävän haukkatreenin jälkeen kuitenkin olisi saatava proteiinia. Kappas, ei hätää. Munia löytyy aina jääkaapista ja tein palautusaterian valmiiksi ennen salille lähtöä. Palauttava treenimuna x 2.



  • 2 luomumunaa keitettynä
  • 1 tl luomusinappia
  • ½ minisipuli
  • 4 siivua luomumetukkaa
  • Sopivasti majoneesia 
Keitä munat, halkaise ja poista keltuainen. Sotke se ja muut aineet keskenään ja palauta valkuisen sisään. Nämä reppanat pärjäsivät jääkaapissa salitreenin ajan ja ilahduttivat somasti suolaisuudellaan hikoilun jälkeen. Teen toistekin. Joulun kunniaksi vaikka silliversion.

Taas sitä samaa

Näköjään samaa taatelitaikinaa pitää vääntää uudestaan, uudestaan ja uudestaan. Teletapeillakin on vaihtelevampaa ohjelmistoa, joten nyt taitaa vähän hävettää. Se nyt vaan on kuitenkin niin, että peruskakku on helppoa ja hyvää. Sitä tulee tehtyä aina kun tarve vaatii. Tänään vaadittiin maskuliinisesta suusta jouluhenkistä kakkua, joten hyvänä emäntänä tietenkin käynnistin vatkaimen. Oikein maukasta kakkua. Maustekakkua siis.

  • 1 ptk taatelia
  • 1½ dl vettä
  • 100g luomuvoita 
  • 3 luomumunaa
  • 1½ dl mantelirouhetta
  • 1 dl mantelijauhetta
  • 1 dl kookosjauhoja
  • 2 tl leivinjauhetta
  • 1 tl inkivääriä
  • ½ tl neilikkaa
  • 2 tl kanelia
  • 1 tl pomeranssinkuorta ( jauhetta siis )
  • Ripaus suolaa
  • Rusinoita ( tästä ne uupuivat, mutta sopisivat sekaan hienosti )
Pehmeytä taateli kiehuvassa vedessä, kippaa sekoituskulhoon ja lisää mukaan voi. Vatkaa viileämmäksi ja lisää munat ja muut aineet. Helppoa ja nopeaa. Paisto uunin keskiasteessa 175 asteessa puolisen tuntia tai enemmän. 
Esteettisemmät luolaihmiset tekevät kakun tietenkin sivistyneeseen kakkuvuokaan eikä ensimmäiseen uuniastiaan, joka käteen sopii. Makuun muoto ei kuitenkaan kai vaikuta ;)

sunnuntai 11. joulukuuta 2011

Himapersun piparit, vol.2

Edelliset piparit olivat kovin arjalaisia. Taikinaa tuli muokattua vain ja ainoastaan sen verran, että tuotokset saivat enemmän makua. Neilikkaa, pomeranssia ja inkivääriä tuplasti. Siitä syntyi himapersun piparit, jotka kärähtivät ja muuttuivat tummiksi. 
Ps. Pipareilla ja puoluekannalla ei ole mitään tekemistä keskenään. En ole persu, en edes kotona :) 

tiistai 6. joulukuuta 2011

Bataatti goes pekoni

Törmäsin tähän ajatukseen jonkun muun blogissa. En tosin muista missä ja koska. Terveisiä kuitenkin sinne jonnekin :) Bataattia syön ehkä kerran vuodessa. Verensokerini ei tykkää sen hiilihydraattimäärästä, joten siksi se ei kuulu viikottaisiin valintoihin. Tänään kuitenkin uskalsin nauttia kaksi pekonimöykkyä lempeän hikoiluhetken jälkeen. 

  • 2 luomulaatuista bataattia
  • paketti luomupeksua
  • tuoretta chiliä
  • luomuvoita
Pese bataatit hyvin. Pilko paloiksi ja paista pari minuuttia voimakkaassa chilivoissa. Rullaa pekonin sisään ja työnnä uuniin noin puoleksi tunniksi 200 asteeseen. Voissa pyörineitä chilipaloja kannattaa asetella myös pekonin ja bataatin väliin, jotta maku pääsee uuniin mukaan. Makeaa, suolaista, tulista ja tietenkin rasvaista. Wohoo! ;)

maanantai 5. joulukuuta 2011

Pyhä yksinkertaisuus

Lihasoselaatikko on lasten ja muiden keskenkasvuisten herkkua. Parasta paleossa on edelleen yksinkertaisuus ja helppous. Tämäkään tuotos ei vaatinut erikoisosaamista eikä hankalia raaka-aineita.

  • 4 luomuporkkanaa
  • 2 keskikokoista kaskinaurista
  • 400g luomulehmän jauhelihaa
  • 1 sipuli
  • Loraus kookoskermaa
  • Kuivattua rakuunaa
  • Suolaa sekä pippuria
Soseuta keitetyt tahi höyrytetyt porkkanat ja kaskinauriit. Lisää sekaan mausteet ja luraus kermaa. Sekoita joukkoon paistettu jauheliha + sipuli. Mössö kippoon, päälle voita ja mantelijauhoja ja uuniin noin puoleksi tunniksi. Hah, miten helppoa, hyvää ja rumaa! :)

sunnuntai 4. joulukuuta 2011

Maksa-arvio

Lapsoset esittivät toiveen maksamakkarasta. Hyvänä äitinä tietenkin tartuin toimeen. Ongelmaksi meinasi tosin muodostua se, etten voisi edes kuvitella ostavani perinteistä perusmaksamakkaraa, koska ainesosat eivät tyydytä kriittistä silmääni. Itsehän en maksamakkaraa syö, koska olen sisäelinrajoitteinen. Ei vaan pysty syömään maksaa. Lapsuuden traumoja, ei sen kummempaa. Terveisiä ala-asteen opettajalle, joka istutti neljä tuntia ruokalassa jauhemaksakastikkeen kera. En maistanut. Enkä maista edelleenkään.


Maksamakkarakaupassa valinta oli ilmeinen. Luomua tietenkin. Kiitos Pajuniemelle.Taas! Välttämättä en pidä siitä, että makkaraan on työnnetty fruktoosia ja muutamat koodit, MUTTA kokonaisuutena kuitenkin pienempi paha kuin vieruslaarissa pötköttelevät kaverit. Eikä aina voi niuhottaa kuitenkaan. Kokonaisuus on tärkeämpi kuin kerran vuodessa nautitut täytekakut tai luomulaatuiset maksamakkarat.


Arvosteluraati koostui kolmesta henkilöstä. Sangen kattava otos siis näin suomalaisittain. Tutkimus- ja tarkkailuryhmän havaintoja:

  • pehmeä, suolainen, muskottipähkinä maistuu viipyilevästi ( mies 36v. )
  • kamalan suolaista, tahmeaa ja ällöä ( nainen 8v. )
  • tietenkin se on hyvää, kun se on luomua ( mies 6v. )
  • vähän sotkee, hankala leikata ( nainen 8v. )
  • haisee lihatiskille ( mies 6v. )
  • rasvainen ja täyteläinen ( mies 36v. )
Hintaa 250g:n patukalle oli laitettu HOK-Elannon toimipaikassa 3.29e. Ei siis mikään järin suurin investointi, jos haluaa satunnaisesti nauttia maksamakkaran ihanuudesta. Taloushallinnon ylipäällikkönä aion edelleenkin ostaa tuotetta ja voin sitä tämän käyttäjäryhmän perusteella suositella muillekin. Jos nyt sattuu siis maksat kiinnostamaan :)
Ainesosat
Luomusianliha, luomusian- ja luomunaudanmaksa (27%), vesi, luomuperunajauho, suola (1,5%), fruktoosi, luontaiset aromit(mm. muskottipähkinä, inkivääri, kardemumma, sipuli, pippurit) hapettumisenestoaine (E301, 331), säilöntäaine (E250)
Ravintosisältö 100 g
Lihapitoisuus
54 %
Energiaa
1115 kJ/267 kcal
Proteiinia
12,7 g
Hiilihydraattia
1,46 g
Rasvaa
23,4 g
   josta tyyd. rasvah
8,5 g
Natriumia
0,58 g
Gluteeniton
Laktoositon
Ei natriumglutamaattia
Maidoton
Munaton
Soijaton
GMO vapa

keskiviikko 30. marraskuuta 2011

Nautapatukka

Ja tapahtui niinä päivänä, että labraemäntä paini terveydellisten tekijöiden kanssa. Kilpirauhasen vajaatoiminta lamaannutti täysin ja pullautti emännän ennätystuhtiin joulukuntoon. Pysyäkseni edelleen hyvässä lihassa toteutin pitkään muhineen fantasian. Lihamurekkeen, jonka salaisuus on epäpaleoliittisessa parmesanissa. Kerran tahi pari kuukaudessa sallitaan parmesanit. Right? :)

  • 800 g luomulehmää
  • 1 dl silputtua purjoa
  • 1 pkt luomupekonia
  • 60g raastettua parmesania ( 60e/kg, OMG! )
  • 3 luomumunaa
  • Ripaus salt und peppar
Sekoita taikina,  rullaa se tiukaksi patukaksi ja piilota folioon. Mikäli folioimista ei tee, niin tuo kaikki reisiä suurentava rasva jää lillumaan leivinpaperille tai uuniin. Been there, done that :) Paista lempeässä lämmössä ( 150 astetta ) 1½ tuntia. Oikeastaan vähempikin kai riittäisi, mutta unohdin möhkäleen uuniin. Kiitos kilpirauhasen, joka on tylsistyttänyt lähimuistin :)
Saanko esitellä... THE Parmesan!
Kaunista lihaa <3
Foliohattu on so last seasonia. Nyt painitaan pötköjen kera!
Rumana ulos. 
Hyvin herkullista kurkku-sinappimajoneesin kera. Mukana myös paahdetut seesaminsiemenet.

tiistai 29. marraskuuta 2011

Kolmannen asteen palovammakeitto

Maailman yksikertaisin soppa. Tein tämän taannoin lapsille aamupalaksi ja riemu oli rajaton. Yhtä nopeaa ja vaivatonta kuin kaurapuuron hämmentäminen. Proteiinit nautittiin luomukananmunien muodossa ja melkein kehtaisin väittää, että aamupala oli murokulhoa laadukkaampi. 

  • 4 luomuporkkanaa
  • 1 luomusipuli
  • vapaavalintainen pätkä tuoretta inkivääriä
  • suolaa
  • ihan pikkuisen luomuhunajaa
  • kuivattua rakuunaa
  • kookoskermaa
Keitä pilkotut porkkanat ja sipuli vähässä vedessä. Pehmentymisen jälkeen survo soseeksi. Lisää vettä tarvittaessa, muut aineet ja kookoskerma. Kiehauta kerran tai pari. Soseen kiehautusvaiheessa kannattaa tosin pukeutua kuumuutta kestävään asuun, koska hottiskeitto alkaa ampua ikävästi iholle kuumaa materiaalia.

perjantai 25. marraskuuta 2011

Vartalomallikakku

Tämä on omistettu kaikille suomalaisille hedelmävartaloille. Kaikella rakkaudella <3

  • 2 luomupäärynää
  • 100g luomuvoita
  • 3 luomumunaa
  • 2 dl mantelijauhetta
  • 1 dl kookosjauhoja
  • 2 tl leivinjauhetta
  • 3 rkl kaakaojauhetta
  • Ripaus suolaa
  • Vaniljasteviaa maun mukaan, tähän taisin lurauttaa yhden pipetillisen
Soseuta päärynät, lisää soseen sekaan munat ja vatkaa armottomasti. Sen jälkeen kuivat aineet ja sulatettu rasva. Paista uunin keskitasolla, leivinpaperilla vuoratussa kipossa about 40 minuuttia. Paistoaika riippuu tietenkin siitä, kuinka paksuksi kakun jättää. Itsellä meni tunnin verran, kun paistokulho oli melko pieni ja kakusta tuli korkea. Asteita taisi olla vajaa 200 celsiusta.

Päälle pistelin päärynäpaloja, kanelia ja hunajaa. Kelpasi lapsille, Karvaranteelle ja itsekin kehtasin maistaa lusikallisen. Ihastuttavan mehevää ja raikasta.

torstai 24. marraskuuta 2011

Oodi lihajalosteelle

En selittele. Epäpaleoliittista metukkaa on käytetty röyhkeästi hyväksi. En edes halunnut tutkia sisältöä sen tarkemmin, ettei tule ahdistus- ja tuskatila.  Anteeksi universumille ja oodi chilijalosteelle.

  • Kukkakaalisilppua
  • Punasipulia
  • Valkosipulia
  • Tuoretta chiliä
  • Tuoretta inkivääriä
  • Oliiviöljyä
  • Snellmanin tulista snax-jalostetta
  • Kookoskermaa
Kuullota valkosipulia, inkivääriä ja chiliä oliiviöljyssä. Asettele mukaan punasipulit. Hetkellisen pehmentymisen jälkeen kukkakaalisilppu ja lopuksi kerma sekä snaxit. Mausteeksi suolaa, jos tahtoo. Minä tahdoin. Huh, miten hyvää!
Syntinen salarakas <3

torstai 17. marraskuuta 2011

Tunnelmatorttu

Marraskuun mustat ilmat vaativat ehdottomasti joulutorttuja. Perinteisiä vehnähöttösiä en suostu syömään. Wheat is murder, you know ;) Tämä tuotos ei ole tosin millään tavalla joulutortun tapainen. Käyttäisin mieluummin nimitystä luumuleivonnainen. 

  • 100g huoneenlämpöistä luomuvoita
  • 1 dl kookosjauhoja
  • 1 dl mantelijauhetta
  • kuivattuja luumuja
  • 1 luomumuna voiteluun
Luumuhilloa saa keittämällä kuivattuja luumuja hetken vähässä vedessä ja pöräyttämällä ne soseeksi sauvasekoittimella. Kunnon jäähdytys ja luumusose on valmis. Jäähtymisen aikana valmistuu taikina, jonka tekeminen on sangen helppoa. Nypi jauheet ja voi. Laita jääkaappiin ja anna kovettua. Taikinan käsittely onkin sitten hieman haasteellisempaa. En saanut aikaiseksi tähtimallin tuotoksia, mutta jotain kikkailua kuitenkin. Minkäänlaista sitkoa tuossa taikinassa ei ole, mutta ehkä kuitenkin aavistus joulutunnelmaa :) Rakenne on enemmänkin murutaikinan mukainen kuin lehtitaikinan tapainen.
Hei, me hilloonnutaan! :)
Ei se ole joulutorttua nähnytkään, mutta eipä siitä vatsakaan tule kipeäksi, kuten vehnäveljestä.

keskiviikko 16. marraskuuta 2011

Arvostele mun siemenläpyskä Suomessa

Kävi positiivinen moka. Sain aikaiseksi aivan järjettömän hyvää ja tervehenkistä siemenrieskaa. Tai leipää tai jotain. Kaikki lähti chia-hyytelöstä, jonka käyttötarkoitusta jäin pohtimaan. Teki mieli jotain suolaista ja hylkäsin alkuperäisen ajatuksen, että olisin sotkenut hyytelön mustikoiden sekaan ja maustanut mössön vaniljastevialla. Se on aika perinteinen ilta- tai välipala. Nyt tahdoin jotain muuta. Ja suolaa, kiitos.

  • 1 dl chia-hyytelöä
  • 1 rkl seesaminsiemeniä ( luamua tiätty! )
  • n. 10 rkl mantelijauhetta ( mittailin ihan käsituntumalla )
  • 1 luomumuna
  • 1 tl leivinjauhetta
  • 1 tl luomuhunajaa
  • suolaa
  • päälle pellavansiemeniä
Sekoita ja sotke. Asettele levyksi leivinpaperin päälle. Ripottele pellavansiemeniä pintaan ja paista keskitasolla about 15 minuuttia. Asteita taisi olla 200. Ihan törkeän hyvää ja rapsakkaa. Lapsetkin iloitsivat taas suurella sydämellä <3
Jos satun joskus kuolemaan, niin haluan balsamoinnin munavoilla <3

tiistai 8. marraskuuta 2011

Savurakkautta

Luolalabrassa kikkaillaan ja kokeillaan kaikkea outoa. Tänään vuoroon pääsi savuleipä. Mikä ***** savuleipä? En tiedä, mutta eilen sain ajatuksen tästä. Oli oikein onnistunut. Myös täyte ansaitsee aplodit.

  • 5 dl lämmintä vettä
  • 2 rkl psylliumia
  • 1 rkl chia-jauhetta
  • 1 pss kuivahiivaa
  • 1 rkl kotimaista luomuhunajaa
  • ½ dl kookosjauhoa
  • 4-5 dl mantelijauhetta ( meni ohi tuo mittaaminen...)
  • Luraus oliiviöljyä
  • Savusuolaa
Sekoita psyllium ja chia-jauhe nesteeseen voimakkaasti sekoittaen. Anna pullistua 10 minuuttia. Lisää muut aineet ja vaivaa taikinaa. Asettele levyksi leivinpaperin päälle pötköttämään ja sivele pintaan oliiviöljyä sekä ripottele pintaan savusuola. Paista uunin keskitasolla 200 asteessa.puolisen tuntia. Tai sen verran, että läpyskän pinta on kauniin värinen :)

Täytteeksi tein merihenkisen mössön. Vähemmän kaunista, mutta enemmän maukasta.
  • Katkarapuja
  • Kylmäsavulohta
  • Purjoa
  • Keitettyä kananmunaa
  • Majoneesia 
  • Tuoretta tilliä
Silppua ja sekoita kaikki aineet ja lado leivän päälle. Simple and tasty! :) 
Ennen uunin syleilyä.
Sylihoidon jälkeen.
Savurakkautta <3

maanantai 7. marraskuuta 2011

Feikkirisotto

Ihanan tekotaiteellista tehdä risottoa ilman riisiä. Kaikille huippukokeille tiedoksi, että teidän tattituotoksenne jää varmasti toiseksi. Eläköön kukkakaalin ja valkosipulin duetto!

  • Raastettua kukkakaalisilppua
  • Valkosipulia enemmän tai vähemmän
  • Perussipulia
  • Kermaa, kookoksesta tahi luomulehmästä
  • Oliiviöljyä
  • Tuoretta basilikaa
  • Maukasta currya
Kieputa currya ja valkosipulia oliiviöljyssä hetki. Lisää sipulisilppu sekä kukkakaali. Pyöräyttele hetki ja lisää loraus vettä. Parin minuutin haudutus, lisää kerma ja sen verran kiuhuttamista, että neste haihtuu. Lopuksi basilikat ja hetki kannen alla piilossa. Mausteeksi riittää suola. Aikaa tähän menee noin 10 minuuttia ja jälkilöylyihin sitten loppupäivä. Ah, syömisen iloa <3

torstai 3. marraskuuta 2011

Ihan mustikassa

Sairastuvalta päivää! Ykköserhe on streptokokin pieksemä ja aikani kuluksi busailin tytön lempiväriin viittaavan päiväherkun. En tiedä, onko kyseessä kakku vai piirakka. Ihan sama. Hyvää se silti oli. Ja eheyttävää, koska muksu koki ihmeparantumisen. Melkein ainakin :)

  • 3 dl mustikoita
  • 100g luomuvoita
  • 3 dl mantelijauhetta
  • ½ dl kookosjauhoa
  • 2 tl leivinjauhetta
  • 40 tippaa vaniljasteviaa
  • Ripaus suolaa
Sulata rasva, vatkaa kaikki aineet sekaisin ja paista uunin keskitasolla n.30 minuuttia. Asteita oli about 180. Anna jäähtyä ja syö. Maistui hävyttömän hyvältä jäisten mustikoiden ja kookoskerman kera.

sunnuntai 30. lokakuuta 2011

Nainen, ole vaiti!

Paksun ihmisen psyyke vinkuu suklaata. Sokerisuklaatahna tuntuu iholla asti, mutta periaatteen miehenä EN mene ostamaan. Nyt ei reisiä laajenneta lainkaan teollisella tuotoksella. Tehdään mieluummin itse tuskapoistaja. Ohje yhdelle mouruajalle.

  • 1 jäinen banaani
  • 1 dl pakastemustikoita, omatoimisesti kerättyjä
  • 1 tl neitsypuristettua kookosöljyä
  • 4 rkl chiahyytelöä
  • 2 rkl raakakaakaojauhetta
  • minimaalisen pieni ripaus suolaa
Blendaa, koristele kaakaonibseillä, syö ja ole hiljaa :)

Juustokumina on uusi musta

Olen kausisyöjä. Tarkoittaen siis sitä, että pupellan monta päivää samoja ruokia. Tällä kertaa on kierroksessa jauhelihakastike. Äärimmäisen nopeaa ja helppoa perusruokaa. Eilinen iltaruoka oli kyllä sen verran arkinen tähtihetki, että pakkohan se on tänne tuottaa. Kuva on taas ruma, kuten aina. Näyttää lähinnä siltä, että lautanen olisi menossa karvajalalle. Ihmiselle se kuitenkin tarjottiin ja ihminen söi :) 

  • 400g rasvaprosentiltaan litteää naudan luomulihaa
  • 1 purkki luomulaatuista tomaattimurskaa
  • 1 luomusipuli 
  • 2 valkosipulin kynttä ja ylläri, että nekin luomua
  • suolaa ihan liikaa
  • 1 rkl juustokuminaa, saattoi tosin mennä enemmänkin
  • 1 rkl inkivääriä
  • kourallinen tuoretta korianteria
  • 1 rkl mustapippuria
Paista liha ja sipulit, lisää tomaattisössö ja hauduta. Lopuksi mausteet. Ei ole vaikeaa, mutta on ihan hullun hyvää. Juustokumina on uusi musta <3 Kaveriksi paistoin reilussa luomuvoissa kukkakaalisilppua ja näiden makuyhdistelmä oli sangen huumaava.

keskiviikko 26. lokakuuta 2011

Narinakakku

Nimipäivän kunniaksi vinguin täytekakkua heti aamusta. Itseni kanssa käyty keskustelu siitä, tarvitsenko kakkua, ei edennyt. Siksi oli ryhdyttävä toimiin. Ei sitä mouruamista jaksanut kuunnella puolta tuntia pidempään. En tiedä, mitä tällä tuotoksella tavoittelin. Pavlova se ei ole eikä mikään muukaan marenkikakku. Joku viljaton minimallin täytekakku kai. 

  • 6 luomumunan valkuaista
  • 15 tippaa vaniljasteviaa
  • ½ limestä rutistettu mehu
  • Ripaus luomuvaniljaa
Vatkaa valkuaiset, stevia ja limemehu tiukaksi vaahdoksi. Lopuksi vaniljajauhe. Asettele kököt uunipellille ja paista keskitasolla, 150 asteessa noin 20 minuuttia. Mikäli tekee yhden isomman möykyn, niin paistoaika lienee jotain ihan muuta. Anna jäähtyä kaikessa rauhassa ja tee täytteet. Mukaan pääsi kotimaisia vadelmia, luomukermaa, banaania ja raastettua 85% suklaata. Pohja ehkä hitusen narisi suussa ja tuotos piti syödä haarukalla ja veitsellä. En valita kuitenkaan. Kakkuhimo katosi ja se riitti :)


torstai 20. lokakuuta 2011

Voihan emälimppu!

Nyt tuli kyllä busailtua maailman loistokkain tuote. Hallelujah viljaton ja vaaraton siemenlimppu! Tosin seuraavaan settiin heittäisin psylliumia, jotta rakenne olisi kiinteämpi. Tästä ohjeesta riitti kahdelle malttamattomalle aikuiselle. Vatsa kiittää :)

  • 2½ dl lämmintä vettä
  • 2 rkl chia-jauhetta
  • 3 rkl kookosjauhoa
  • 1 luomumuna
  • 2 dl mantelijauhetta
  • 1 tl kotimaista luomuhunajaa
  • tupsahdus suolaa
  • ½ pss kuivahiivaa
  • seesaminsiemeniä
Vispaa chiapöly lämpimään veteen. Anna levätä 10 minuuttia. Lisää muut aineet ja asettele taikina leivinpaperin päälle hetkeksi huilaamaan. Sivele ennen uuniin asettamista päälle oliiviöljyä ja ripottele pinnalle seesaminsiemeniä. Paista keskitasolla, 180 asteessa noin 45 minuuttia.


keskiviikko 19. lokakuuta 2011

Nakit keitossa

Aamuyön pimeinä tunteina tuli himo nakkikeittoon. Liekö taas syynä turvallisuushakuinen ateria, koska yöllä oli hirveä myrsky ja tuli äitiä ikävä. Lapsuusmuistoihin mentiin vauhdilla ja HK:n nakit vilisivät silmissä. Tähän aikuiselämään ei kuitenkaan kuulu perinteiset jauhopatukat. Kelpuutan vain ja ainoastaan Vatajan lisäaineettoman ja jauhottoman nakin lautaselle. Olen vieraantunut kaikista makkaratuotteista siinä määrin, ettei edes luomumakkara mene enää alas. Vatajan nakitkin hyvin harvoin. Ehkä se on ihan hyvä asia, ettei ole kiinnostusta lihajalosteisiin. Pysyy sentään edes joku tolkku syömisessä ;)


Tähän kahden aikuisen ärtsyyn keittoon tarvitaan:

  • nakkipaketti
  • 2 luomuporkkanaa
  • 1 punasipuli
  • 1 kaskinauris
  • 2 lehtikaalin vartta
  • 2 valkosipulin kynttä
  • reilusti tuoretta chiliä
Niinkin haastellinen valmistustapa, kuin keitä rehut ja mausta suolalla. Heitä sekaan pannulla kärvennetyt nakit ja syö suurella riemulla. 

Aminohappoja

Heti kärkeen tärkeä tiedonanto. En ole asiantuntija. Tämä teksti perustuu vain opiskeltuun tietoon, kansalaisten kokemuksiin ja muutamaan omakohtaiseen toteamukseen. Mikäli haluatte lähdeviitteitä ja meta-analyyseja, niin menkää kirjastoon. En ole kemisti enkä biologi. Vain ja ainoastaan perustyhmä sairaanhoitaja. Niin ja ylioppilas :) 


Aminohapot jaetaan kahteen ryhmään. Puhutaan välttämättömistä ja ei-välttämättämistä. Jako on hieman häilyvä, koska joitakin aminohappoja ihmisen keho voi rakentaa toisista aminohapoista. Periaattessa kuitenkin välttämättömiä aminohappoja saa ravinnosta ja ei-välttämättömiä sitten ei saa suoranaisesti ravinnosta. Simple? 
Välttämättömät hapot
Joskus taannoin kehittelin omituisen rallatuksen, kun lueskelin välttämättömiä aminohappoja. Valitettavasti en voi tämän tekstin kautta sitä laulua esittää, joten käytetään tylsää luetteloa.

  • tryptofaani
  • treoniini
  • leusiini
  • lysiini
  • valiini
  • metioniini
  • fenyylianaliini
  • isoleusiini
  • histidiini
  • arginiini
Kaksi viimeistä ovat joidenkin lähteiden mukaan välttämättömiä vain mini-ihmisille eli lapsille. Yleisesti siis voidaan ajatella, että ihminen tarvitsee 10 aminohappoa hyvää elämään. Tai jos puhutaan täysikasvuisista, niin luku on 8. Trpytofaani on erityisen tärkeä psyykkiselle voinnille, koska se on serotoniin ja melatoniin esiaste ja liittyy olennaisesti nukkumiseen ja yleiseen hyvään fiilikseen. Sitä löytyy mm. lihasta, pähkinöistä ja siemenistä. Treoniini on isoleusiinin esiaste ja tätä aminohappoa tarvitaan ylläpitämään psyykkistä hyvinvointia. Puutos ilmenee kiukkuna. Leusiinin rooli on lihasmassan ylläpito. Lysiini toimii rasva-aineenvaihdunnassa ja jotain tekemistä sillä on myös kolesterolin kanssa. Sitä saa  mm. lihasta, pähkinöistä, kananmunista ja spirulinasta. Valiini lienee tarpeellinen estämään lihasmassan katoamista. Metioniini toimii mm. aineenvaihdunnan asiantuntijana. Fenyylialaniinia tarvitaan mm. aivojen välittäjäainetoimintaan ja kilpirauhaspuuhiin. Isoleusiini puolestaan ylläpitää ja korjaa lihaskudosta.

Ei-välttämättämiä aminohappoja
Nämä ovat siis vapaavalintaisia. Näitä muodostuu ruodossa, mikäli ravinto on rikasta ja se sisältää tarpeeksi rakennusaineita. Ei se kuolemaksi kuitenkaan ole. Ehkä ja kenties. Kuollaan mieluummin siihen, ettei ravinto sisällä välttämättömiä aminohappoja.
  • alaniini
  • arginiini
  • glutamaatti
  • asparagiini
  • aspartaatti
  • tauriini
  • tyrosiini
  • kysteiini
  • glysiini
  • seriini
  • proliini
  • glutamiini
Tärkeimmäksi ei-välttämättömäksi aminohapoksi haluan ehdottomasti nostaa glutamiinin. Se on henkilökohtaisessa käytössä päivittäin ja siksi koen sen hyvin intiimiksi tekijäksi. Glutamiini hellii elimistön suolinukkaa ja huolehtii siitä, että vastustuskyky pysyy tiukkana uhkatekijöitä kohtaan. Virukset ja bakteerit eivät yhtään tykkää siitä, että suolisto on loistokunnossa. Glutamiini on siis eräänlainen suolistosoturi. Hyh, miten romanttista. Lisäksi se toimii liikunnallisen ja miksei myös hidastempoisemmankin ihmisen tukena. Lähinnä siten, että glutamiinin väitetään tehostavan palautumista ja estävän lihasmassan haihtumista. Saattaa tosin olla, että kyse on puhtaasta plasebosta, mutta omalla kohdalla ainakin haluan uskoa siihen, että suolinukka ja minilihakset voivat hyvin. 

Haluan siis edelleenkin painottaa, että tämä postaus on lyhyt ja varmaankin täysin virheellinen. Netti on täynnä informaatiota ja psykiatrisen sairaanhoitajan kotikirjallisuus rajoittuu lähinnä psykoosipotilaiden hoitoon, joten en ole edelleenkään perehtynyt aminohappoihin pintaa syvemmälle. Totuus on nyt kuitenkin se, että ihminen tarvitsee muutamia aminohappoja säilyäkseen suurin piirtein hengissä ja laadukas ravinto niitä tarjoaa perusihmiselle. Hifistelyt ovat sitten erikseen ja jokainen voi kokeilla omaan kroppaansa niiden vaikutuksia, mikäli kokee tarvetta. Pääasia kuitenkin on, että jokainen syö monipuolisesti, laadukkaasti, puhtaasti ja omien tarpeiden mukaisesti.

tiistai 18. lokakuuta 2011

Rääpäleen riisiretki

Eilen oli sangen normaali päivä syömisien suhteen. Ilta ei ollut. Söin nimittäin riisiä. IIK ja kauhistus! Tärkkelystä ja epäpaleoliittista tavaraa. Spank me! Saanen selittää ennen pieksemispuuhia. Diabeteksen vuoksi välttelen tärkkelystä. Verensokerini suuttuu välittömästi, jos työnnän suuhuni perunaa tai bataattia. Se menee korkealle ja kovaa. Eikä se ole mikään elinvoimainen olotila. Riisi on vähän niin ja näin. Se ei nosta verensokeria järjettömästi ja satunnaisnautintona jees. Lähinnä joulupuurona ja juhannuksena. Jostain syystä psykiatrinen sairaala tarjoaa hoitajille potilaille riisipuuroa aina juhannuksena. Olen aina juhannuksena töissä. Ja syön aina riisipuuroa juhannuksena. 


Tämä riisirepsahdus oli puhtaasti ennakoiva toimenpide. Urheilin eilen kolme tuntia ja kaikki sporttailut näkyvät viiveellä verensokerissa. Päätin siis olla ovela ja tarjota tärkkelystä yötä vasten, jotta en aamulla olisi ambulanssin tarpeessa. Mietin pitkään, miten riisin nauttisin. Puuro ei tuntunut nyt hyvältä vaihtoehdolta, kun se tosiaan kuuluu vain j-alkuisiin juhliin. Päädyin pohdintojen jälkeen appelsiiniriisiin, joka oli lapsuuden suurin herkku. Terveisiä äitylille! :)

  • 1 dl vedessä keitettyä puuroriisiä, jäähdytettynä ja huuhdeltuna
  • 1 applsiini neuroottisesti kuorittuna ja ilman valkoisia osia tahi kalvoja
  • 1 dl vaahdotettua luomukermaa
  • maun mukaan vaniljasteviaa
Sekoita ja syö. Verensokeri oli aamulla 3.3.mmol/l, joten saatoin olla aika fiksu tämän aterian suhteen. Paleoliittista tästä ei saa, mutta herkkua silti. Sallittakoon nämä notkahdukset ajoittain. Joskus voi löysäillä nuttua ja heittäytyä vallattomaksi. Kunhan nyt ei ihan jokapäiväiseksi riisiläiseksi ryhdy :)

sunnuntai 16. lokakuuta 2011

Suklaakakku feat. Appelsiini

Suklaa auttaa kaikkiin vaivoihin. Niin raajakipuihin kuin orastavaan apatiaankin. Appelsiinin virkistävä tuoksu tehostaa vaikutusta ja nautitaan mielellään suoraan uunista niin, että tulee päähän palovammoja. Kivunsiirtoa, sanon minä! :)
4 luomumunaa
150g luomuvoita
1 appelsiini
½ dl dl kotimaista luomuhunajaa
2 rkl kaakaojauhetta
1½ mantelijauhetta
2 rkl kookosjauhoa
2 tl leivinjauhetta
Vatkaa valkuaiset vaahdoksi. Vatkaa pehmeä rasva sekä hunaja myöskin jonkinmoiseksi vaahdoksi. Lisää keltuaiset, rutistettu appelsiini sekä raastettu kuori, jauhot ja jauheet ja lopuksi valkuaisvaahto nostellen. Paista tarpeeksi. Oma läpyskä viihtyi uunissa n. 40 minuuttia ja kiertoilmalla 150 astetta.


Rasvaa tirisevä kakku tai piirakka tai what ever saa jäähtyä kaikessa rauhassa. Kuorrutukseen käytin 86% sulatettua suklaata, luomuhunajaa sekä toisesta appelsiinista viilleltyjä kuoria. Sulatin kaikki vesihauteessa ja lorottelin kakun päälle. 

keskiviikko 12. lokakuuta 2011

Yhden tähden illallinen

Henkilökohtaisessa elämässä on nyt aihetta juhlaan. Valitettavasti en osaa valmistaa mitään upeita annoksia tai edes huoltamotasoisia makuelämyksiä. Enkä edes halua opetella. Spurguruokailu on mun juttu. Tänään ilakoitiin uunikanalla, joka oli niin hyvää, että itkin ilosta. Kaveriksi laitettiin halloumia ja tuoretta ananasta. Taivaallista! Nyt voikin ryömiä veneen alle pötköttämään mahan viereen.
Broilerin ohuita rintafileitä 
Tuoretta inkivääriä
Tuoretta chiliä
Kevätsipulia
Paprika, vapaavalintainen väri
Kuivattuja limelehtiä
Kookoskermaa- tahi maitoa 
Suolaa
Tissipalat uuniin, päälle silvotut inkiväärit, chilit, limelehdet ja kevätsipuli. Puolisen tuntia kypsennystä, sitten sekaan kookosmaito ja haudutusta about puoli tuntia. Suolaa mielen mukaan mausteeksi eikä se muuta tarvitse. Ihanan helppoa! Lisukkeeksi paistettua halloumia ja ananasta. 
Ihanan rumaa ruokaa taas :) Jonain päivänä kirjoitan kirjan epäesteettisestä spurgukokkailusta.

Mokka meni paloiksi

Olen varma siitä, että kivikaudella syötiin päiväkahvin kanssa keskiviikkoisin mokkapaloja. Etenkin, jos sattui olemaan vapaapäivä. Niin se meni ja kaikkien antropologien on turha väittää muuta. 
1 pkt taatelia
1½ dl vettä
50g luomuvoita
2 luomumunaa
~ 2 dl mantelijauhetta ( en ole varma, kun hukkasin muistilapun )
~3 rkl kookosjauhoa
1 tl soodaa
1 tl leivinjauhetta
2 tl kanelia
½ tl luomuvaniljaa
Taatelipaketti pehmennetään vedessä. Kaadetaan kulhoon kuumana, sekaan voikökkö. Vatkataan, kunnes viileää. Sitten munat ja muut aineet. Paistetaan 175 asteessa kypsäksi. Vaikea sanoa aikaa, koska kaikkihan riippuu tuotoksen paksuudesta. Paras keino kypsyyden tunnistamiseen on hammastikku. Sitäkin muuten käytettiin paleoliittisella kaudella. Varma tieto, vol.2 :)


Annetaan pohjan jäähtyä. Keitetään sillä välin tiukat päiväkahvit ja otetaan luraus säästöön. Kivikauden keittiöstä löytyy aina tummaa hätäsuklaata ja se pelastaa tämänkin ohjeen. Sulatetaan suklaata vesihauteessa, lisätään tujua kahvia sekä tarvittaessa hunajaa. 99% suklaa on sen verran ankeaa, että se tarvitsee vähän makeutta mukaan. Lucuma-jauhe tai stevia toimii myös. Makutestin jälkeen lurutellaan neste kakkupalojen päälle ja tökätään pakastimeen kohmettumaan. 
Koristeena kookoshippuja :)
Toimii myös ihanasti jäisten karpaloiden kera. Naps ja nam! :)

perjantai 7. lokakuuta 2011

Eläköön eines

Olen einesvihaaja. Edelleen ja ikuisesti. Tänään kuitenkin silmään osui S-Marketista Jukan Kotilihan luomupullat. Pikkuruisia minipullia, joiden tuotesisältö kelpasi niuholle. Ei lisä- eikä säilöntäaineita. Maku oli oikeasti hyvä. Rakenne suunmukainen eikä tunteeton ja tasakoosteinen mössö. Aito ja rehellinen. Ostan toistekin, vaikka ei tosiaan 100% paleopipoon sovikaan ;)

Luomusianliha, luomunaudanliha, luomuperunajauho, luomuvehnäjauho, luomusipuli, suola (1.5%), luomuporkkana, luomumausteet ( mustapippuri, valkopippuri, paprika ). Rasvapitoisuus 17% ja lihapitoisuus 76%. 300 gramman rasia oli hinnoiteltu 3,89e:n arvoiseksi.

torstai 6. lokakuuta 2011

Raakasuklaarakkaus

Olin suklaavierotuksessa. 11 päivää meni ja nyt notkahdin. Tosin en nyt ihan ole varma, meneekö tämä synnin puolelle. En nimittäin käyttänyt mitään makeutusta. Periaattessa ;) Yleensä olen työntänyt raakasuklaaseen hunajaa. Tällä kertaa kiehnäsin keittiössä ja mietin tuskissani, millä suklaan makeuttaisin, jotta pysyisin "makeuttamattomalla" linjalla. Lucuma, tuo jumalainen jauhe! Se oli pelastus. Lucuma on perulainen hedelmä, joka on toisella puolella palloa ihan hittituote. Meille tuota jauhetta tulee lentokonella ja omaankin kaappiin sitä on tullut iHerbistä. Se sisältää A-vitamiinin esiastetta beetakaroteenia, B-vitamiineja, rautaa sekä kalsiumia ja fosforia. Ei siis mikään ihan turha tuote.


Valitettavasti en osaa antaa nyt ohjetta tähän elämäni parhaaseen raakasuklaaseen, koska suklaan valmistaminen tapahtuu aina heittotuntumalla. Lyhyehkön raakasuklailu-uran aikana olen onnistunut tekemään kamalia sekoituksia ja nyt pääsin kyllä ihan uudelle tasolle valmistusprosessissa. Parhaat seokset syntyvät kokeilemalla ja oman suun mukaan. Tänään kyytiin pääsi:
neitsytpuristettua kookosöljyä
kaakaovoita
raakakaakaojauhetta
ripaus suolaa
lucumaa
silkkiäispuunmarjoja
kaakaonibsejä
luomuvaniljaa
mantelirouhetta
Valmistus on hävyttömän helppoa. Vesihauteessa sulatetaan öljy ja kaakaovoi, lisätään jauheet ja muut apuaineet. Maistellaan ja arvioidaan rakennetta sekä makua ja laitetaan kylmään jähmettymään. 

tiistai 4. lokakuuta 2011

Luomupekonia!

Nyt sitä saa! Voi tätä riemua ja iloa. Pajuniemi on tuonut luomupekonin kauppoihin. Hintaa tuolle ihanaiselle tuotteelle on asetettu 18.90e/kg. Tuotesisältö saattaa kiinnostaa:
luomuporsaan kylki, vesi, suola (1.8%), happamuudensäätöaine (E500), hapettumisenestoaine (E300), säilöntäaine (E250).
Teeskennellään, että ei ole E-koodeja ja nautitaan satunnaisesti ;)

maanantai 3. lokakuuta 2011

Melkein Italiassa

Aamutreenin aikana tuli mieleen italialaishenkinen foccacia. Tai joku sellainen oliivileipä. Tämä ei nyt ole suurta riemua nostattava tuotos, mutta pienellä viilauksella siitä saa hyvän tuotteen. Seuraavalla kerralla taikinaa ei kannata levittää ihan noin littanaksi, vaan siitä voisi tehdä vähän korkeamman mytyn. Ehkä myös hiivaa voisi lisätä hieman ja hitusen hunajaa, jotka yhdessä jaksaisivat nostaa taikinaa kuohkeammaksi. Tuotekehittely siis jatkukoon. Tästä on kuitenkin hyvä tehdä makumatka Italian rajalle :)
5 dl vettä
1 pss kuivahiivaa
1 rkl psylliumia
3 rkl neitsytpuristettua luomuoliiviöljyä
4 dl mantelijauhetta
½ dl kookosjauhoja
Ripaus suolaa
Aurinkokuivattuja tomaatteja
Kivettömiä oliiveja
Valkosipulia
Rosmariinipusikko
Lisää hiiva lämpimään veteen psylliumin kera ja anna turvota. Tuo psyllium on hyvä vatkata vauhdilla nesteen sekaan, ettei jää klimpiksi. Lisää muut aineet ja möyhennä kivaksi taikinaksi. Laita uunipellille levyksi ja anna levätä tovi. Sivele pinta oliiviöljyllä, työnnä aurinkokuivattuja tomaatteja sekä oliivimöykkyjä taikinan sisään. Ripottele päälle karkeaa himalajansuolaa sekä valkosipulimurskaa. Lopuksi tekotaiteelliset rosmariinioksat ilahduttamaan uunia. Paisto 200 asteessa noin vartin verran. Syödään niin kuumana, että kitalaki turpoaa :)

Piparia tarjolla!

Aamu alkoi piparilla. Siitä olisi moni teinipoika kateellinen. Ihan siis sen vuoksi, että pikkuleivät olivat melkein täydellisiä. Seuraavaan settiin tosin lisään hieman enemmän hunajaa ja mausteita. Tätä tämä paleo on parhaimmillaan. Ihastuttavia tuotoksia, joita voi sitten hinkata vielä paremmaksi. Menen avioon itseni ja piparin kanssa <3
125 g luomuvoita
1 dl kotimaista luomuhunajaa
1½ tl pomeranssinkuorta
½ tl inkivääriä
Ripaus suolaa
1 tl soodaa
Ripaus neilikkaa ( olisikohan ollut 1/4 tl... )
1 luomumuna
3 dl mantelijauhetta
1 dl kookosjauhoja
Voi, mausteet ja hunaja kattilaan. Nopea kiehautus ja annetaan litkun jäähtyä. Sitten sekaan muna, jauhot ja sooda. Annetaan kohmettua jääkaapissa ihan rauhassa. Tässä tapauksessa yön yli. Leivotaan lähes normipiparien tapaan. Ainoastaan sillä erotuksella, että en onnistunut kaulimaan taikinaa, koska se meni sutuksi ja repesi. Siksi tyydyin läpyttelemään pieniä palloja suoraan leivinpaperille ja työnsin muotin läpsytetylle pinnalle. Oli huomattavasti helpompaa kuin kikkailla kaulimen ja kalliin kookosjauhon kanssa. Paisto vajaassa 200 asteessa ja reilu 5 minuuttia. Riippuen tietenkin paksuudesta.
Läpsyttelyä ja painelua.
Melkein palaneet :)
Mun aviopuoliso. Joku heistä :)

maanantai 26. syyskuuta 2011

Läskipossu

Poistuin mukavuusalueelta tänään. Ostin luomupossun kylkisiivua. Kääk! Siis ehtaa ihraa. En ole syönyt possua moneen aikaan lähinnä siksi, että jotenkin ällöttää. Pekonia ei lasketa, se ei ällötä ;) Tänään päätin olla reipasryhtinen. Peruspata sai ihan uutta potkua parista kylkisiivusta ja kaiken kruunasi tuore rosmariinipuska. Huh, miten hyvää lihaa! 
400g luomunaudan paistisuikaleita
5 siivua luomupossun kylkeä
4 porkkanaa
2 sipulia
Tupsu tuoretta rosmariinia
Salt and Pepa
Tarvitaan esihistoriallinen valurautapata. Sinne silputut kylkisiivut. Annetaan käristä ja sitten nauta mukaan karkeloihin. Ruskistetaan kevyesti ja nopeasti. Sitten vettä sekaan sen verran, että lihat ovat piilossa. Rosmariinipuska sekaan. Annetaan hautua vähässä vedessä tunnin verran. Sipulit ja porkkanat tässä vaiheessa sekaan ja ihanaa hauduttelua toinen tunti. Rakkaudella tietenkin :) Lopuksi haihdutetaan neste pois ja kruunataan pippurilla ja suolalla. Kaveriksi pääsi tänään haudutetut lanttukuutiot. Hallelujah ja elämälle kiitos!

Myslissä


Lapset vinkuivat eräänä päivänä muroja. Ristus! Niitä ei ole ollut vuosiin tarjolla. Päiväkodille kiitos, että herättivät kuopuksen murohimot. Räyh! No ei siinä mitään. Muroja ei edelleenkään osteta, mutta korvikkeeksi tein mysliä. Kelpasi molemmille. Itselle myös. 
2 dl mantelilastuja
1 rkl chia-siemeniä
2 rkl seesaminsiemeniä
½ dl kurpitsansiemeniä
½ dl goji-marjoja
1 dl silkkiäispuunmarjoja
1 dl saksanpähkinöitä
1 rkl neitsytpuristettua kookosöljyä
2 rkl hunajaa
Paahdoin ensin lempeästi pannulla mantelilastut ja siemenet. Sitten vaan kippoon muiden aineiden kera. Helppoa, hyvä ja ah niin paleomaista :)