tiistai 25. syyskuuta 2012

Esihistorialliset omenat

Piipahdin sunnuntaina sanomassa käsipäivää ikääntyvälle isälle ja samalla tuli auton peräluukkuun luomuantimia niin reilusti, että piti ajaa kahdella renkaalla kotiin. Mökin esihistorialliset omenapuut tuottivat niukan sadon, mutta sen verran kuitenkin, että muutama ämpärillinen pääsi kuivuriin ja pari kappaletta pannulle. Olkoon tämä kunnianosoitus kaatouhan alle joutuneille omenapuille, jotka ovat hienosti palvelleet vuosikymmenet. Ikävä tulee olemaan suunnaton, mutta elämässä on mentävä eteenpäin.

  • Omenoita
  • Kookosöljyä
  • Manteleita
  • Luomuvaniljaa
  • Kotimaista luomuhunajaa
En mitannut aineita, vaan heittelin mutulla pannulle. Ensin kookosöljy ja vanilja lämpimäksi, sekaan murskatut marconat ja hunaja. Lopuksi omenat hetkeksi pehmenemään. 


Ihanaiset omppulastut. Vanhuksille kiitos kuivausurakasta 

sunnuntai 23. syyskuuta 2012

Sunnuntain säilöntäaineet

Labrassa ei ole juurikaan tapahtumia. Lähinnä siksi, ettei ketään kiinnosta tietää, kummalla kädellä paistoin jauhelihan ja laitoinko sekaan pippuria vai suolaa. Tänäänkään ei ole mitään asiaa. Kunhan nyt napsin kuvia aamun äijäaamiaisella. Makkaraa ja pekonia tulee syötyä nykyään aniharvoin, joten olkoon tämä sitten kunnianosoitus äijäilylle, lihajalosteille ja säilöntäaineille. Luomulaatu ei pelasta tällä kertaa. E-koodeilla mentiin.

Pajuniemen aamiaispekoni ja Pirkan grillimakkara. Oodi äijille! :)
Grillausta pannulla.
Verisuonet tukkoon, kiitos!
Aamiaisen tyttöosuus. Mustikoita, pakastettua banaanina, aswagandhaa ja kookosta.
Sepelvaltimot tukossa :)

lauantai 15. syyskuuta 2012

Leikkilaku

Siihen aikaan, kun kaikki oli paremmin, viikko-ohjelmaan kuului lakupussi. Tai kai niitä meni montakin viikossa, koska olivat niin hyviä. Edelleenkin lakut olisivat kivoja, jos niitä voisi syödä. Yritin kikkailla jonkinmoista lakutunnelmaa ja ohuesti siihen päästiinkin. Karkit kelpasivat kaikille ja onneksi muutama pala riitti. Leikkilaku, here it comes :)
  • 3 dl lioitettuja ja huuhdeltuja manteleita
  • 3 rkl kookosöljyä
  • 2 rkl kotimaista luomuhunajaa
  • 2 rkl lucumaa
  • 50g jauhettua lakritsijuurta
  • Suolaa ripaus
  • Yhden luomusitruunan kuori raastettuna
  • ½ puristettu sitruuna
Blenderiin kaikki ja sekaisin. Sitten muotoilu haluttuun malliin ja hetkeksi pakastimeen hakemaan tiukkuutta. Pari palaa suuhun ja lakukooma on valmis.
Siitä se ajatus lähti.
Karkkilevy, jossa sitruunasiivujen tehtävänä on vain olla lisämausteena.
Lapsen käpälä ja karkkipäivä.

perjantai 14. syyskuuta 2012

Sipsineitsyt

Menetin kaalisipsineitsyyden tänään. Menetän sen huomenna uudelleen ja todennäköisesti vielä sata kertaa senkin jälkeen. Ihanaa, helppoa ja nopeaa lohtuevästä. Etenkin synkkään syysiltaan, perjantaihin ja muutoinkin apeamieliseen oloon. 
  • 150g:n lehtikaalipussi
  • 3 rkl neitsypuristettua oliiviöljyä
  • Suolaa sen verran, että aamulla turvottaa
Huuhtele lehtikaali ja kuivaa hyvin, pilko lehtiosat kippoon ja jätä paksu keskiruoto oman onnensa nojaan. Sekoita suola ja oliiviöljy sievästi sekaisin ja asettele kahdelle pellille ilmavasti lepäämään. Uuniin kiertoilmaa 150 astetta ja about 7 minuuttia kärvennystä. Sen jälkeen sohvalle ja suuhun.



perjantai 7. syyskuuta 2012

Mun mysli

Paleoniuhottajat, silmät kiinni! Nyt puhutaan kaurasta. Tai oikeastaan myslistä, joka valmistui omassa uunissa. Ihana, aivan fantastinen tuotos. Kosiolaulut raikaa taas, kun ilo on ylimmillään. Ilman paleopipoa ;)

  • ½ dl kookosöljyä
  • 2 dl kaurahiutaleita ( gluteeniton! )
  • ½ tl luomukanelia
  • ½ tl jauhettua inkivääriä
  • 1 rkl kotimaista luomuhunajaa
  • 1½ dl rakkausmarjoja
  • 7 kuivattua aprikoosia ( se on kuulkaa tarkka määrä )
  • 2 rkl auringonkukansiemeniä
  • Ripaus suolaa
Lämmitä kookosöljy lempeästi juoksevaksi. Lisää silputut aprikoosit ja muut aineet. Sekoita ja heitä hämmennys uunipellille. Anna 150 asteen lempeä ja lämpöä noin puolisen tuntia.
Rakkausmarjat
Kaurakaveri
Ennen lämmintä lempeä
Lemmiskelyn jälkeen
Herkkua purkissa

tiistai 4. syyskuuta 2012

Mysli tuli taloon

Olin eilen terveyskuningatar Paula Heinosen luennolla ja siinä ravintopapatuksen ohella hän mainosti sponsorinsa myslipakettia. Omassa talossa ei ole ollut mysliä vuosikausiin ja jostain syystä jäin miettimään, miltä se maistuisi. Kaasutin kauppaan esityksen jälkeen ja haahuilin murohyllyllä. Varsinainen epämukavuusalue ja tuli melkein ohut ahdistus siinä seistessä. Löysin kuitenkin gluteenittoman tuotteen, jonka kelpuutin. Provena muutti meille.


Kaura on kiinnostanut jo pidemmän aikaa ja muutaman kerran olen syönyt jopa kaurapuuroa kesän aikana. Jostain se kai kertoo, että tekee mieli. En tosin tiedä vielä, mistä eikä sillä kai nyt niin suurta merkitystä ole. Mysli tai kaurapuuro ei tule arkiseksi kaveriksi kuitenkaan, mutta satunnaistuttavuutena varmaankin ihan ok :)

  • 2 dl pakastemustikoita
  • 1 dl chiahyytelöä
  • ½ rkl  mehiläisen siitepölyä
  • Mulperimarjoja vapautuneesti
  • Mysliä avokämmenellä